lauantaina, elokuuta 31

Ei ihan ku elokuvissa

Olipa helvetin tuskanen viikko, paino päätti sitten kohota 2,5kg, päätin ettei tämä enää perkele sovi alkuunkaan, nyt ollaa jo saatu 2kg takas alas, eihän siihen vaadittu kun 8 salitreeniä, 1x30min aerobinen ja hieman nälkää... Tämän viikon tavotteesta jäätiin, mutta uskallan veikata että ensi viikolla se taas romahtaa n. kaksi kiloa, kun ei se ikinä ole tippunut tasasen tappavaan tahtiin...

Happi ei jostain syystä kulje niin kuin pitäisi, eli astma vaivaa... Jalkatreeneissä pitää himmata, pitkiä sarjataukoja ja etukäteisväsytyksellä pitäää ottaa parhaimmat paukut pois ettei tarvi lääkettä kaivaa treenikassista... Tiedän jo viime vuodesta, että ei tämä tilanne ainakaan helpotu hakkaamalla päätä seinään.. Ensi viikko kevyesti, nollapainoilla ja nollaluokan sykkeillä, jos se tuosta hellittäisi.

Sain tiistaina kuitenkin vedettyä ihan pätevän etureisitreenin tiistaina, jolloin oireet alkoivat mm. hack-kyykkyä 12x110kg, 10x130kg, 6x155kg.. Keskiviikkona rinta tuettua t-kulmasoutua istuen (kg per käsi) 12x60kg, 12x80kg, 12x90kg, 11x95kg, 10x100kg. Ennen olen tainnut päästä johonkin max. 70-80 kiluun asti, joten kyllähän tuossa ennätykset paukkuivat. Perjantain jalkatreenit oli todellista sluibailusatujumppaa, hyvät pumpit sai sentään.

Tänään, 31.8

Aamutumputus

1. Dippi 
12xbw+25kg
10xbw+40kg
8xbw+50kg maybe pr
5xbw+60kg PR

2. Hauiskääntö seisten kp
8x12,5kg
8x15kg
8x17,5kg
8x20kg
8x22,5kg
8x17,5kg
8x12,5kg
- lyhyillä tauoilla kaseja

3. Ojentajapunnerrus niskan takaa kp
8x15kg
8x17,5kg
8x22,5kg
8x25kg
8x27,5kg
8x30kg
8x32,5kg
8x35kg
8x37,5kg PR
8x40kg PR
- Sama kuin edellisessä

4a. Pushdown myötäotteella käsi kerrallaan
4x15x18,5kg
4b. Scott-hauiskääntömasiina
4x15x20kg

Iltavemputus

1a. Niskan takaa punnerrus smithissä 3x12x55kg
1b. Viparit taakse seisten 3x15x5kg

2. Pystypunnerrus smithissä
2x8x85kg

3. Arnold press kp 
3x10x30kg

4. Pystysoutu kp
3x15x20kg

5 Vipunostot sivulle
4x15x20kg
2x20x10kg

6. Olankohautus kp
20x15kg
20x20kg

Tasan tuntihan siinä meni

Tämän lystin jälkeen 30min raudanluja astmatesti 30min crosstrainerilla... 20min 130-140sykkeellä ja vikalla kympillä haettiin maksimisykettä, en ihan sinne päässyt, mutta olipa kova työ päästä 185! Maksimivastuksella painoin menemään 8 minuuttia ja 180 :een pääsemiseen meni 5 minuuttia ja vika kolmonen sitten jollain sisulla(?). Onnekseni, keuhkot tuon leikin keksivät, ehkä niistä olisi vielä johonkin?






















Ja eikä mitään hiilaritankkauksia tälläkään viikolla, ehkä sitten ensi viikolla.

Näillä mennään.

maanantaina, elokuuta 26

Vaa'an viisari kulkee kohtia pienempiä lukuja

Dieetti viikko number 4, tällä viikolla ehkä sallin itselleni tankkauksen.. Painoa on tippunut nyt kilo jokaista viikkoa kohti, paino junnasi 1,5vko ja sitten se pamahti kolmessa päivässä -3kg, vähän kyllä hirvitti tuo tutun tuttu painon junnaus... Ruokaa menee aika "ahneesti", mutta ei kai tuo haittaa, kunhan se vaan tippuu JA SEHÄN TIPPUU.

Menee aika tiukille että saako tätä viikkoa veivattua kunnialla läpi, treeneissä sarjoista palautuminen on aika heikkoa ja unikaan ei ole sikeimmästä päästä.. 

Treenit kyllä kulukee, painoa on tippunut yhteensä 6kg ja enkat paukkuu tasaisen tappavaan tahtiin. Välillä on jotain ruokahimoja, mutta niistä on selvitty. Tuplatreenipäivät on kyllä ihan täyttä nannaa! Huomenna olisi ehkä se lembbaripäivä eli aamulla etureiskat ja illalla takareidet! Oujee, toivon vaan että tuo henki kulkis...

---

Tämän päivän satujumppahömpötys

26.8 Yläkroppa, voima
1. Vinopenkki kp
8x50kg
6x55kg
6x60kg
5x60kg
4x60kg

2. Leuanveto hammer-otteella
16xbw, pr
14xbw
13xbw
12xbw
10xbw
- Tässähän pitää ihan tosissaan harkita lisäpainoja!

3a. Vipuvarsipystypunnerrus
6x130kg
5x140kg
2x10x100kg, alhaalta stopista

3b. Hauiskääntö seisten kp
6x25kg
8x25kg
9x25kg
7x25kg
20x10kg
- Jokaisessa sarjassa eri variaatio

4. Vipunostot sivulle kp
20x20kg pr, n. 20sec rest-pause 7x,10x

5. Pushdown ristitaljassa seisten tangolla
12x91,5kg
13x91,5kg
14x91,5kg

Aivot taisi jäädä narikkaan kun tuli tehtyä hauvviksille liian montaa sarjaa.

--

Ps. nyt varmaa tulee viikossa useampi päivitys.

lauantaina, elokuuta 24

Päivää taloon

Unettomuus tuli tällä viikolla tähän känppään, joten tiistaina ylimääräinen lepi ja keskiviikkona ihan normi lepi. Homma taas kulukee ja maistuu.

23.8 Alakroppa, volyymi

1. Reidenojennus
2x15x81,5kg
2x15x100kg

2. Hack-kyykky, mustat vetokumet jeesinä että läski pääsee alhaalta ylös ilman polvikipui
10x100kg
10x130kg
8x160kg
8x190kg
10x200kg > 1,5min tauko lepiä & painojen ottoa pois 10x160kg

Pisti toi vika sarja hapen heikolle, kun henkeä alkoi ahristaa.. Autolle piti rauhallisesti lompsia ja ottaa avaava astmalääke. 1,5v sitten saanu saman efektin, tosin silloin keuhkot oliki valmiiksi jo hirttusolmukalla.

Fiksuna keharina jätin leikin tähän tyytyväisin mielin, tulihan vedettyä yks kovimmista sarjoista itselleni. Kuulin villin huhun että auttais 50kg alhaalta tai jottai? Anyway perkeelesti se paino mitä ylemmäs pääs!


24.8 Aamun käsitumputus

1. Kapea penkki, keskarit karhennuksen alkuun, pinnoilta, n. +5cm rinnan yläpuolelta(?)
10x100kg
10x110kg
8x120kg
6x130kg
3x140kg
10x120kg ! wubbbbbbbbbbbb 2x pudotusta

2. Hauiskääntö seisten kp
15x17,5kg
13x20kg
12x22,5kg
10x20kg

3a. Pushdown tangolla
4x15x81kg
3b. Scott-hauiskääntö kp
4x12x15kg

4a. Hauiskääntö seisten lyhyellä tangolla
3x12-28x27,5kg
4b. Ranskalainen punnerrus maaten lyhyellä tangolla
2x20x27,5kg

- 50min -

Saman päivä iltatreeni olokapiät kantosidepunppiin

1. Pystysoutu seisten smithissä
8x45kg
8x55kg
8x65kg
8x75kg
8x65kg
8x55kg
10x45kg
- Kaseja nopealla temmolla, oikea oloka ei oikein välittäny 75 kilusta.

2. Takaviparit kp
4x15x10kg

3. Vipunostot sivulle
8x12,5kg
8x15kg
8x17,5kg
8x20kg
8x22,5kg
8x20kg
8x17,5kg
8x15kg
8x12,5kg
15x10kg

Sama idea kun pystysoudussa ja mies lepäilee ennen töihin lähtöö.

---

Ensi viikkoa täyziä ja sit yks viikko ehkä keveemmin!

maanantaina, elokuuta 19

Kulukee, kulukee

Painon perkele junnas 1,5vkoa sitkaasti, mutta nyt oon saanu yliotteen. Viime viikolla 8 salitreeniä ja pari aerobista crosstrainerilla... Ruokaa saa syödä, homma pelittää ja treenaaminen maistuu paremmin kuin koskaan. Nyt on ns. tekemisen meininki. Nyt ei saa ote lipsua, kun kerrankin pyörät pyörii oikeeseen suuntaan kovalla vauhdilla.


















19.8: Yläkroppa, voima

1. Penkkipunnerrus tangolla
6x120kg
6x125kg
6x130kg
5x135kg. perkele se yks toisto tähän ASAP
3x140kg, pr?
2x145kg > 8x110kg

2. Leuanveto, hammer-ote, oppa bodistail
12xbw
15xbw, pr periaatteessa
12xbw
10xbw
8xbw

3. Hauiskääntö seisten suoralla tangolla
8x37,5kg
8x47,5kg
6x57,5kg > 15x37.5kg

4. Pystypunnerrus smithissä
6x100kg
6x105kg > 6x75kg

5a. Arnold press kp
10x30kg, täytyy myöntää että jostain syystä mielekkäin punnerrusliike olkapäille
5b. Vipunostot sivulle
2x20x15kg

6. Takaviparit kp
20x12,5kg

7. Pushdown tangolla ristikkäistaljassa
5x6x91,5kg, lyhyillä palautuksilla

Kulla kulukee!! Huomenna jalkojen tuplatreeni-ihanuus.

Yritän nyt tihentää päivitystahtia ja panostaa enemmän tähänkin, kun homma on hallinnassa.

maanantaina, elokuuta 12

Tokan viikon startti

Menneitä:

6.8 tuplatreenipäivä: aamulla etureiskat & pohkeet mm. hackkia 130kg asti ja jalkaprässiä 310kg. illalla takareidet sjmv kp 3x15 ja jalkaprässiä 3x10-15x260kg

7.8 lepo

8.8 tuplatreenipäivä: aamulla rintaa (vinopenkkiä kp 45kg joku 8-10 toistoa, vinopenkkiä tangolla 95kg asti (8-10toistoa). Illalla selkää, treeni josta ei ole kyllä mitään muistikuvaa??

9.8 ylimääränen lepopäivä, alakropan hypertrofia treenin skippaus.. Jalat oli aika finito edellisestä reenistä.

10.8 kädet & olat, supersarjoja ja giantteja joku tunnin setti.

--

Olen tässä nyt yrittänyt keskittyä tähän tekemiseen välillä, jos nyt vähä pienentäis suurta suuta ja takois tulosta, mitä se ikinä nyt onkaan.

12.8: Yläkroppa, voima

1. Vinopenkki kp
6x50kg
7x55kg
8x60kg PR, jos nyt tarkkoja ollaan niin olihan siinä varmistaja koko ajan messissä sanoisin että vähintään 5 omilla, 6 ja 7 tuli aika ilosesti ylös, pienellä jeesillä? Paho sannoo, no varmistaja sano että aika paska asento oli.
2x6x50kg

2. Ylätalja eteen
8x109,5kg
8x118,5kg
8x127,5kg
8x136kg (tai jotain +-2kg, ihan randomisti menee ton pakon kilot)
alatalja 12x108,5kg
- Jooh, kokeillaanpa jatkossa sitä leuanvetoa.

3. Arnold press kp
8x35kg
5x40kg, pr maybe, olipa vaikee saada edes harteille ja otekin oli paskin mahdollinen.

4. Pystypunnerrus smithissä
3x95kg > 3x90kg
5x85kg > 4x75kg

5. Scott-hauiskääntö kp, kädet yhtä aikaa
8x17,5kg
12x17,5kg
10x17,5kg
(tauot vaihteli aika paljon)

6a. Pystysoutu seisten kp
15x17,5kg
15x22,5kg
12x27,5kg
- ensimmäinen kerta ja jäi erittäin hyvä tunne olkapäihi.
6b. Pushdown ristikkäistaljassa tangolla
4x10x72,5kg

Paska pikäpäivitys, mutta nyt on fokussi tekemisessä ainakin vähän aikaa.

maanantaina, elokuuta 5

Perseeseen ammuttu karhu

Se on nyt alkanut, ja nyt vaan odotellaan voiman karkaamista. :)

Pikapäivitys, nyt ei ole aikaa lörpötellä.

5.8: Yläkroppa, voima

1. Penkkipunnerrus (penkkimaksipäivä)
1x150kg, painava ja hätäsesti nostettu
1x150kg, stopista ja painava.. Se siitä ennätyksestä, vähän harmitti.
6x110kg
6x115kg
6x120kg
7x125kg
- Kusin tässä viime päivinä koko yrityksen, oli myös asenneongelmakin.  Sen piti olla läpihuuttojuttu.

2. T-kulmasoutu
6x100kg PR
6x110kg PR
8x80kg
12x60kg
- Siinä lämmittelyissä sitten alko jo ketuttaa, kun mietti kuinka helppo 160kg piti olla ja kuinka paskasti suoriuduin siitä haastesta, ei edes himaa ripoen yli vaan kontaten ali menin... Saihan ketutusta vähä purettua.

3. Hauiskääntö seisten kp
6x20kg
6x22,5kg
6x25kg
8x17,5kg

4. Pystypunnerrus smithissä
6x95kg
4x105kg
4x112,5kg PR, tanko ynnäilty oikein. 
15x55kg

5a. Vipunostot sivulle 3x15x15kg
5b. Ranskalainen punnerrus maaten 4x10x30kg

Huomenna tulee taas vuosia täyteen, joten juhlan kunniaksi aamulla etureidet ja illalla takareidet. Rajut bileet tiedossa.

sunnuntaina, elokuuta 4

Taas se lysti alkaa...

Nimittäin dieetti polkastaan käyntiin maanantaina.

Ajassa pikaisesti taaksepäin

MA-TI välisenä yönä menetin taas kerran yöuneni, joten tiistain treeni jäi veivaamatta. Torstaina kävin paukuttamassa rinta & selkätreenin, ihan perus schaibaa oli se treeni. Perjantaina vedin koivet aika hyvin, kun domssit tuntuu vieläkin kintuissa mm. hack-kyykkyä 15x100kg, 12x120kg, 8x130kg lyhyehköillä palautuksilla supersettejä pari kappaletta.

3.8 Kädet & olat

Vähä erilainen veivaus, supersettiä ja kämäsen outo giantsetti.

1a. Pushdown narulla 3x15x50kg
1b. Hauiskääntö kp seisten 3x12x12,5kg
1c. Vipunostot sivulle 3x15-20x12,5kg

2a. Kapea penkki 3x12x80kg
2b. Hauiskääntö seisten kulmatangolla 3x12-15x30kg
2c. Arnold press kp 3x10x20kg

3a. Scott-hauiskääntömasiina 3x10-15x35-30-20kg
3b. Ojentajapunnerrus niskan takaa 2x15x25kg
3c. Vipunostot sivuille seisten kp 3x10x30kg
3d. Olankohautus kp 3x15x20kg
3e. Takaolkapäitä masiinassa 3x20x27,5kg

32 sarjaa lämmittelyineen tuntiin! Ei ollenkaan paha, hieman säästelin ojentajia maanantain 160-165kg penkkimaksimikokeiluun. Suoraan sanottuna ei paljoa kiinnosta mitä sieltä tulee, mutta eiköhän se 160kg vähintään tule ylös. Jostain syystä mave jäi pois ohjelmasta, niin turha sitä on edes yrittää.. Että semmonen "voimailujakso"... Joka kerta kiinnostus lopahtaa nopeammin kuin edellisellä kerralla. Ei vaan oo mun juttu. :)

1.8 Inbody-mittaus

Oli aika tylsä lärpäke, pari lukemaa pisti silmään: sisäelin rasva on noussut kohisten vanhoihin lukemiin!!! Ei ollenkaan huva. Jaloista on yhteensä muka lähtenyt puolikiloa lihasta ja keskivartaloon tullut 0,5kg, käsiin on tullut lisää lihasmassaa. Usko ken tahtoo mihin tahtoo. Kaikki muuten about ennallaan masiinan mukaan, eihän se ole missään nimessä 100% luotettava.. Eli en ihan kaikkea niele pureksimatta.

5.8 Dieeeeeeeeetille.

Oli aika helppo summailla että pitää laittaa dieetti pyörimään. Tämä dieetti tulee olemaan niin monella tavalla erilainen ihan pääkopallekin, kun takana on yksi semi ok rykäsy. Haluttais kyllä vähän avautua tuosta edellisestä dieetistä, mutta eipä se mitään muuta, tavotteista jäätiin todella kauaksi ja loppukuntokin on aivan paska.

10 kilo pitäis raapasta pois, jostain syystä on tosi luottavainen fiilis ja hyvillä mielillä lähdetään tätä urakkaa toteuttamaan, uskoisin että tämä tulee olemaan kaikinpuolin paljon parempaa diettailua kuin edellinen häröpalloilukokeilujen sarja -dieetti. Ehkä jossain välissä sitten tarkemmin mitä teen eri tavalla ja miksi. Nyt ei pelätä aerobista tai lihaskatoa, nyt pelätään ainoastaan vaan että fläsä ei haihdu kehosta.

Jos tämä paska floppaa samalla tavalla, niin siinä vaiheessa tarvin kallonkutistajaa. Nyt se paska tirisee pois.

Uusi "juttusarja" tai höpöttelyaihe tai jotain vastaavaa

Meikälle on välillä ollut vaikeaa tuottaa onnetontakin tekstiä näihin "bloggauksiin", keksin tässä viikko takaperin että mistä saisi jutun tynkää pitkäksikin ajaksi:

"Miten ihmiset eksyivät väärään blogiin, siis raudanluja-blogiin".  Tulen käsittelemään ensimmäisenä google-hakuja, joilla tänne on eksytty, Tulen myös käsittelemään kaikki mahdolliset liikenteen lähteet ajansaatossa (viittaavat url-osoitteet, viittaavat sivustot, mitä näitä nyt mahdollisesti on)

Uskaltaisin väittää että ihan mielenkiintosta shittiä tulossa. Aika vaikea tässä on tarkemmin selittää ideaa, mutta seuraavassa bloggauksessa sitten varmaan jutun juoni avautuu.